lauantai 22. maaliskuuta 2014

Tokoilua ja askartelua

Kendin toko-koe lähestyy, mennään siis viikon päästä toista kertaa AVO-luokkaan. Viime sunnuntaina mentiin kentälle ajatuksena ottaa kisamainen liikkuroitu treeni ja kartoittaa hiottavat kohdat. No ei mennyt putkeen ne treenit. Alkuun lyhyt piilopaikkis, nousi kerran istumaan, käskin takaisin maahan ja menin takaisin piiloon, kesti loppu ajan, mutta ei noussut perusasentoon ekalla. Luulin, että ei olisi hallunnut maata kylmällä ilmalla lumella (ei olla otettu paikkamakuuta ulkona koko talvena), mutta taisi enteillä jo tulevaa.. Seuraavaksi seuraamiskaavio, joka meni hyvin. Ei ollut käännöksissäkään haahuilua. Siihen ne onnistumiset sitten jäikin. Kaikissa seuraavissa liikkeissä, joita yritettiin Kendi oli todella paineistunut. Yritin tsempata ja leikittää, haki lelua ihan innokkaasti, mutta ei sen enempää auttanut. Olisi pitäny lopettaa heti esimmäisten paineistumismerkkien jälkeen. Noh siitä treenistä ei jäänyt kovin hyvä maku suuhun. Tuntuu, että on ihan tähtien asennosta välillä kiinni millä mielellä tuo koira on. Kokeessakaan ei tarvitse jännittää osaamisen puolesta, kaikki liikkeet on hallussa kunhan vaan ei tule mitään mikä muuttaisi K:n mielentilaa.

Tässäkin se otti jostain paineita ja seisoi vaan paikallaan pihalla..

Keskiviikkona mentiin pk-tottis treeneihin kokeilemaan josko onnistuisi tokot vähän paremmin ja samalla hakemaan häiriötä. Koira oli ihan toisella mielellä kun su. Alkuun vähän seuraamista ja käännöksiä sekä pari noutoa hetsattuna ja kokonaisena liikkeenä. Ihan jees, mutta hieman kuitenkin löysää toimintaa. No Kendi autoon ja kävin sitten Terran kanssa kentän puolella. Terralle makkararinkiä paikalla olleittein ihmisten avustuksella. Kentän reunassa tehtiin sivulletuloa, mukana kulkemista ja leikittiin. Ihan kivasti penska teki. Kentällä oli samaan aikaan kymmenenkunta ihmistä ja vieras koira. Eniten halusin testata luopumista toisesta koirasta, koska ne kiinnostaa ihmisiä enemmän ja niille pitää vähän haukahdellakin. Mutta kun treenattiin niin ei kiinnittanyt koiraan eikä ihmisiin huomiota. Sitten taas koiran vaihto. Kendi oli autossa odotellessaan kerännyt intoa ja oli paljon säpäkämpi kuin alussa. Saatiin tehtyä kolmen muun koiran kanssa muutaman minutin ryhmäpaikkis ja siitä pysyi tosi hyvin ja HUOM. nuosi ekalla käskyllä perusasentoon, jes! Paikkiksen jälkeen tehtiin muutaman kerran hyppyä, tämä hyvä ja jääviä peruuttelulla sekä kävely- että juosuvauhdista, nämäkin ok. Kyllä oli niin paljon parempi mieli tuon treenin jälkeen. Ja mukava jutustella noitten ihmisten kanssa pitkästä aikaa, ensi viikolla pitääkin mennä uudestaan.


Sain tässä eräänä päivänä inspiraation. Nimittäin pannantekoon. Ensin tarvikkeet tilaukseen ja volaa kaksi pantaa ja näyttelyhihna :) Pitää laittaa menemään uusi materiaalitilaus...

 




Tänään käytiin aamusta kävelemässä lenkki metsäteitä pitkin, sääkin oli niin hieno. Pentu sai rallata Kendin kanssa ja nyt nukkuu sikeästi puoliksi Hilman päällä <3


Terra menee aina turvaan puskaan :D


14 vko

Aika hieno <3
Löytyi tällainenkin lenkin varrelta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti