maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulu


 Tunnelmallista ja makoisaa joulua kaikille :)

 




eka oma joulukuusi
poikien joulukuva
ja tyttöjen poreeraus kuusen alla






perjantai 7. joulukuuta 2012

Hännässä(kö?)..

Pikainen päivitys terveystilanteeseen. Häntää ei ole tiistain jälkeen aristanut. Antibioottikuuri jatkuu ensi viikkoon, mutta kipulääkettä ei ole annettu keskiviikon jälkeen. Btw tällä kertaa istumisvaikeudet johtuivat siitä, että roikkuva, kipeä häntä osui lattiaan Kendin käydessä istumaan. Nyt näyttäisi, ettei kahdella oireilukerralla ole yhteyttä toisiinsa, koska oireet ovat olleet aivan erilaiset. Mutta jatkakaamme tarkkailua.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Missä vika??

Reilu kuukausi sitten sunnuntai-iltana Kendi ei päässyt makuultaan ylös ja aristi istumaan käymistä. Joutui "pumppaamaan" takajaloilla monia kertoja ennen kuin pääsi seisaalleen ja käveli hieman selkä köyryssä, mutta sohvalle hyppääminen ei tuottanut vaikeuksia. Muuten oli hyvin vaisu. Kopeloin selkää ja takajalkoja, mutta mistään ei löytynyt kipeää kohtaa. Soitin sitten päivystävälle ell., joka kuulemansa perusteella epäili selkä- tai reisilihasten venähtämistä, koska meillä oli aamulla ollut agitreenit. Sain ohjeeksi antaa kipulääkettä ja seurailla tilannetta. Annoin heti kipulääkettä, mutta se ei tuntunut illan aikana auttavan. Sunnuntai-iltana Kendi myös söin erikoisen hitaasti. Seuraavana aamuna ylösnouseminen oli jo helpompaa, mutta ei vielä normaalia. Kendi ei suostunut syömään aamuruokaa, mikä oli tosi outoa, koska ei ole ikinä ennen kieltäytynyt syömästä. Istumaan kävi käskettäessä, mutta kun oli itsekseen käymässä istumaan jätti sen useamman kerran kesken ja seisoi mieluummin. Jatkettiin kipulääkkeen antamista muutaman päivän ajan ja pikkuhiljaa oireet vähenivät ja lopulta loppuivat. Syömättömyyttä keski suunnilleen saman verran kuin fyysisiä oireita. Ajattelin lihasten tosiaan revähtäneen ja syömättömyyden johtuvan, noh en oikein tiedä mistä.. Sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia, kunnes...

Eilen illalla huomasin Kendin roikottavan häntäänsä ja silloin tällöin jahtaavan sitä. Myös istumaan käymisessä oli samoja vaikeuksia, kuin edellis kerralla. Tunnustelin taas selkää, jalkoja ja häntää, ainoastaan häntää aristi, mutta sitäkin vain välillä. Anssi sanoi Kendin käyneen viikolla useamman kerran istumaan matolle ja näyttävän siltä kuin alkaisi vetää takapuoltaan siihen, mutta ei ollut kuitenkaan vetänyt vaan vain haistellut itseään. Lauantaina huomasin myös minä tuon oman takapuolen haistelun, mutta en pitänyt sitä mitenkään erikoisena. Muutoin Kendi oli normaali, mitä nyt hakeutui ehkä vähän enemmän viereen seisoskelemaan. Annoin taas kipulääkkeen.

Tänä aamuna häntä roikkui edelleen, joten soitin eläinlääkärille, joka epäili anaalirauhasia. Sain ajan vastaanotolle tarkempia tutkimuksia varten. Kerroin jo puhelimessa aiemmista oireiluista, joten lääkäri tunnusteli ensimmäisenä selkää ja takajalkoja. Näistä ei löytynyt mitään, joten seuraavaksi tutkittiin a-rauhaset. Jonkin verran tavaraa näissä oli, mutta ei niin paljoa, että aiheuttaisivat oireita. Sen sijaan eturauhanen tuntui suurehkolta, jolta se myös ultralla katsottaessa näytti. Kendi myös aristi selvästi eturauhasen painelua. Pissanäytteestä ei löytynyt kiteitä, mutta hieman verta (katsottiin väriä vaihtavalla paperiliuskalla). Lääkäri tutkii näytettä vielä lisää. Häntä vaikutti edelleen kipeältä, suunnilleen häntärauhasen kohdalta, mutta enemmänkin hännän sivuilta kuin päältä. Häntään ei ole tiedettävästi sattunut mikään. Kendi sai hormonipiikin niskaan eturauhasen takia ja lääkäri määräsi antibiootti- ja kipulääkekuurin, oli kyse sitten häntä- tai eturauhasesta. Katsellaan nyt sitten näillä, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Molemmilla kerroilla oireet ilmestyivät melko samaan aikaan sunnuntai-iltana. Molempina sunnuntaina oltiin käyty agitreeneissä aamulla. Istumisvaikeus oli ainoa sama oire molemmilla kerroilla, ensimmäisellä kerralla ei hännässä ollut mitään vikaa ja nyt taas ei ollut vaikeuksia nousta makuulta ylös. Onko joillain yheyttä toisiinsa vaiko ei..? Lääkäri myös sanoin, että kipu eturauhasessa voi säteillä häntään. Tai sitten ei. Eturauhasen suuruuteen voi myös vaikuttaa se, että Hilmalla oli äskettäin juoksut. Tiedä näistä sitten.. Eturauhastvaivoihin auttaa kastraatio, joka onkin suunnitteilla molemmille pojille. Jotenkin vain olisin toivonut yksiselitteistä diagnoosia, vaan eihän se aina niin mene. Mutta toivottavasti nyt läkkeet auttaa edes johonkin, eikä vaivoja enää ilmenisi.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Möllejä

Kendi oli viime viikon kaupunkilomalla eli miun mukana Joensuussa, sillä meillä oli perjantaina Napakan järjestämät agimöllit. Koska ei muuten päästy treenamaan viikon aikana, niin harjoiteltiin ohjauksia kiertämällä puita milloin missäkin päin keskustaa. Yhtenä iltana bongasin tien varresta hienon rivin puita, jossa sitten tehtiin välistävetoharjoituksia. Samalla sai hyvää häiriötreeniä, kun ihmisiä, koiria ja autoja kulki ohi. Saattoi ohikulkijat vaan vähän katsoa :D Tehtiin myös hieman tokohommia, enimmäkseen hiottiin perusasennon sekä seuraamisen paikkaa ja näitä saatiinkin jo vähän paremmaksi.

Mutta sitten ne möllit. Ilmottauduin kisaavien agilityradalle kahdesti. Viimeksi osallistun radalle vain kerran ja kun se meni hylsyksi, niin jäi harmittamaan ja nyt siitä viisastuneena otin myös uusintaradan. Ensimmäisellä radalla taas hyl. Tuli taas joku ihme pöllöily ja Kendin kaarros meni piiitkäksi ja samalla sitten hyppäsi ylimääräisen esteen. Uusinnassa sitten otettiin sama rata uudestaan. Samassa kohdassa (esteet 4-5) huono kääntyminen, mutta ei sentäs ylimääräisiä hyppyjä. Tulokseksi saatiin nolla ja tultiin ensimäisiksi. Nyt jäi ihan hyvä mieli.

hylsyrata


 
uusinta


Käytiin myös about kuukausi sitten JOA:n hallin avajaismölleissä. Ensimmäisenä hyppyrata, joka oli jotain aivan kamalaa. Kendi oli jossain muissa maailmoissa ja kun se pööpöili radalla niin omakin pää meni ihan sekaisin ja ohjaus oli sitten myös sen mukaista.. Kamerasta loppui akku kesken radan, joten siitä ei onneksi jäänyt mitään todisteita. Toisena oli agirata, joka meni jo paljon paremmin. Hylsy siitäkin tuli, mutta se ei enää edes haitannut kun muuten oli niin huima parannus edelliseen.

 
agirata


perjantai 12. lokakuuta 2012

Luokkavoittaja

Toko-tuloksia!! Debytoitiin tokon alo-luokassa 6.10. Joensuussa, tuomarina Piritta Pärssinen.

Luoksepäästävyys 10: No problem!
Paikalla makaaminen 8: Hyvä nopea maahanmeno, vähän vinossa kylläkin. Loppuajasta rupesi uikuttamaan, tuomari ei tätä ilmeisesti kuullut, mutta vieressä ollut holsu komensi Kendiä pari kertaa haukahtamalla ja nousemalla istumaan. K otti tästä vähän painetta, jatkoi uikuttamista ja kyynärpäät alkoi nousta. Aika onneksi loppui, palattiin koirien luo ja käsky! Eipä noussutkaan istumaan ja mie tyhmänä en antanut toista käskyä. Jäi siis makaamaan -2p, kaksoiskäskystä olisi lähtenyt vain -1p. Tiedänpähän seuraavan kerran tehdä toisin.
Seuraaminen kytkettynä 9,5: Edistää hieman. Oma vasen käsi "ohjailee koiraa"..
Seuraaminen taluttimetta 9: Samat kuin edellisessä plus äänteli alussa vähän (tekee tätä vain kiihtyessään kepeillä ja leikkiessä)
Maahanmeno liikkeestä 9,5: Toivoi hieman nopeampaa maahanmenoa ja perusasentoon nousemista.
Luoksetulo 10: Vauhdikas, perusasentokin taisi olla suora :) osui hieman reiteen sivulle tullessaan, mutta tuomari vain mainitsi tästä ja sanoi, että pitää kiinnittää siihen tulevaisuudessa huomiota.
Seisominen liikkeestä 9,5: Nopea seisahtuminen. Taisi puoli pistettä lähteä seuraamisen takia.
Estehyppy 9: Meinasi lähteä jo ennen liikkeen aloittamista hypylle.. Hyvin hyppäsi, mutta seisahtui tuomarin mielestä liian hitaasti.
Kokonaisvaikutus 10: Tuomari tykkäsi kovasti ja kehui Kendin tekemistä, "ei tee mitään ylimääräistä".

Pisteitä yhteensä 185, sijoitus 1/7 ja KP






Kuvia

Muutama viikko sitten otettiin kaikista koirista uusia kuvia. Kuvattavaksi pääsi myös meillä silloin tällöin majaileva plotti Vartti (Ursus Ping), joka on siis Anssin osaomistuskoira ja asustelee pääsääntöisesti Hilman Onni-veljen luona.

Vartti 1,5v



Hilma 1v 8kk

Moritz 4v 5kk


Kendi 4v 3kk



torstai 30. elokuuta 2012

everything fades

Blogi on ollut vähän kesälomalla.. Monenlaista on kerenyt tapahtua, mutta aina kun olen ajatellut, että tänne pitäisi niitä kirjoitella on iskenyt kehtuutus. Nyt yritän ryhdistäytyä!

AKSAA...
Aiemmin oli tarkoitus raportoida molemmista käydyistä agikisoista erikseen videoiden kanssa, mutta koska ohjaus on surkeaa räpellystä en taida niitä julkaistakaan.. :P No lyhyet sanaset kuitenkin näistä skaboista.

Joensuussa 9.6. Minnä Räsäsen tuomaroimana kaksi hyl:ä ja B-radalta 5vp, -5,84, 2. sija. Hylsyt yksinkertaisesti väärän esteen suorittamisesta ja vitonen kiellosta hypylle. Kaikki ihan mahdollisia ratoja, mutta oman huolimattomuuden takia ei tämän parempia tuloksia.

Toiset kakkosluokat kisat myöskin Joensuussa 11.8., tuomarina Tuija Kokkonen. Taas kaksi hylättyä ja B-radalta 10, -4,91, 6. sija. Tämä oli vähän fiasko koko kisa.. Ilmottauduin puoli tuntia ennen arvioitua rataan tutstumisen alkua ja lähdin viemään koiraa pissille. No rataan tutustuminen alkoikin heti kun lähdin koiraa käyttämään! Kun tulin takaisin, katsoin radalle ja WTF? siellä on menossa maksit. Joo-o. Tyrkkäsin Kendin kaverille ja rupesin siinä radan vieressä opettelemaan rataa. Radalla jouduin varmistamaan reittiä katsomalla numeroita vaikka radan olin oppinutkin ulkoa. Loppu päässä yhdessä kohdassa sitten iski epävarmuus kun en nähnytkään numeroa ja koira hyppäsi esteen väärältä puolelta, no se siitä sitten. Sama epävarmuus jaktui koko kisojen ajan tutinana ja ohjauksen huolimattomuutena. Toisella radalla tuli kymppi. Heti toinen rima tippui, siitä siis vitonen. Hyppy oli takaakiertona ja niissä on meillä ollut nyt viime aikoina ongelmana rimojen tippuminen. Toinen vitonen tuli putkelle kiellosta. Ihan ihme haahuilu! Lähetin putkeen normaalisti, niin eräs menee putken suun ohi ja jää hölmistelemään siellä vähäksi aikaa. Loppu rata kuitenkin puhtaasti vaikka yhdessä kohdassa itsellä pätki pahasti ohjauskuvioiden kanssa, mutta siitä onneksi selvittiin ja kuudenneksi päästii/jäätiin. Viimeisen radan huti taas oman hölmöilyn takia, hyppy väärältä puolelta.

Ainiin ja käytiinhän myö kesän aikana aksakoulutuksessakin, Napakan Tulevat tähdet-kurssilla. Oikein antoisa kurssi! Miullahan ei ollut ennestään juuri käsitystä mistään tekniikoista, mutta nyt sitten tiedän nekin. Tuli huomattua miten huonosti sitä ohjaakaan.. Mutta iso kiitos kouluttajalle uusista opeista, nyt kun ne vielä saisi iskostumaan takaraivoon ja käyttöön kisakentillekin.

TOKOJÄNNITYSTÄ...
Syksyn aikana oli tavoitteena korkata tokossa. Ilmottauduinkin 25.8. järjestettyyn kokeeseen. Nyt ne olisi käsillä, viralliset toko-kokeet! Enhän mie ookaan puhunut kun öö.. kolme vuotta niihin osallistumisesta (miten niin saamaton..?).  Mutta sitten tulikin mutkia matkaan. Alkuviikosta käytiin metsässä koirien kanssa lenkillä ja jossain vaiheessa huomasin punaisia roiskeita Kendin takajalassa. Luulin ensin, että K on juossut mustikkapuskasta, mutta ihan ehtaa verta se olikin. Oikean etutassun reunimmainen kynsi oli haljennut sivuilta kahtia. Katseltiin ensin jos kynsi lähtisi paranemaan itsekseen, mutta päätin lopulta soittaa eläinlääkärille. Torstaina 23.8. kynsi kuorittiin ja koira sai kipulääke- ja antibioottireseptin. Siinä meni meidän mahdollisuudet osallistua kokeeseen :( Lokakuussa kokeillaan sitten uudestaan, toivottavasti paremmalla onnella.

Sairaslomalainen ja hieno pääkalloside





keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

The mission accomplished!


Melkein pari viikkoa jo kerennyt hurahtamaan Ruokolahden agilitykisoista, joissa siis saatiin kaksi nollaa ja SERT. Tavoitteemme agilityn saralla tuli saavutettua eli noustiin kakkosluokkaan, nyt kaikki mitä agilityssä vielä saavutetaan on vaan plussaa. Lauantaina 9.6. mennäänkin kokeilemaan miten pärjätään kakkosissa

Ensimmäinen rata: Yksi rima tippui ja siitä vitonen, pronssille päästiin silti. Ihme kyllä tuo rimantiputus ei harmittanut yhtään, kaiken kaikkiaan oli tosi hyvä fiilis ja rennolla meiningillä jäätiin odottamaan seuraavia ratoja.

Toinen rata: Puhdas rata! Muuten ei tainnut tulla mitään ihmeitä, takaleikkaus ei vain onnistunut niin kuin vähän arvelinkin.. Noustiin yksi sija ylöspäin eli hoppeeta.

Kolmas rata: Ja sieltä se sitten tuli viimeinen nolla ja vielä voitolla! Oltiin ainoita makseissa, jotka sai tältä radalta nollatuloksen. Tämä rata meni kokonaa ihan hyvin. Vauhtia myö kaivattais lisää, mutta voi olla, että ei ikinä saada :) tehdään sit sitäkin tarkemmin.


Agin lisäksi ollaan tokoiltukin nyt ihan tavoitteellisesti. Ilmottauduin  koirakoulu Napakan tokon jatkokurssille, koska kaipasin ulkopuolista kertomaan mikä meidän tokossa on hyvää ja mikä huonoa. Kurssi on vastannut hyvin odotuksiani. Ollaan saatu juuri sellaisia pieniä korjausehdotuksia mitä kaipasinkin mm. seuraamisasentoa ollaan saatu nyt suoremmaksi. Sain myös varmistuksen siihen, että Kendi pysyy paikallamakuussa vaikka vieressä toiset koirat liikuisivatkin. Olen saanut kurssilta kannustusta ja sitä myöten itsevarmuutta siihen, että koira kyllä osaa. Näin ollen uskallan ilmottautua syksyn ensimmäisiin lähellä oleviin toko-kokeisiin, tämä on lupaus ;) Ensi viikolla onkin kurssin viimeinen kerta ja meillä siellä möllitoko-kisat.




torstai 3. toukokuuta 2012

Ollaan vaan ja hengaillaan

Eipä ole oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista, mutta mainitaan nyt kuitenkin :P

Toissa viikolla naksuttelin kaikkien kolmen kanssa sisällä. Kendin kanssa perusasentoa, Hilman kanssa sivulletuloa ja maahanmenoa, Moritzin kanssa seuraamista ja luoksetuloa sekä kaikkien kanssa jakkaran kiertoa.

Viime viikolla oikeastaan vain lenkkeiltiin. Kendi oli miun mukana Joensuussa ja siellä käytiin kaverin Roope-sheltin kanssa kävelemässä ti ja ke. Pääsi pojat juoksemaan irtikin yhdessä. Tiistaina lenkin jälkeen tokoilin vähän Kendin kanssa. Ihan perusseuraamista, käännöksiä ja muutamat liikkeestä istu & maahan. Tavoitteena oli vain saada vire pysymään hyvänä ja edistämistä pois. Perjantaina treffattiin vielä Vinna-aussie omistajineen ensimmäistä kertaa, käytiin Kendin kanssa esittelemässä vähän Kiteen keskustaa.

Tänään naksuttelin Kendin ja Moritzin kanssa kosketusalustaa. Kendin kanssa kokeilin myös rappusissa 2on2off, ensin alustan avulla ja lopuksi ilman, ja kyllä se se alko jo tajuamaan ilman alustaakin. Sunnuntaina jos päästäisiin pitkästä aikaa treenaamaan agilityäkin, joka on ollut kolme viikkoa tauolla kentän huonon kunnon takia.

Ai niin, Hilmakin alotti reilu pari viikkoa sitten ensimmäiset juoksunsa. Kaksi viikkoa meni ihan hyvin, mutta vappuna Hilma piti sitten viedä evakkoon, koska alkoi ilmeisesti tuoksua liian hyvälle poikien mielestä. Tehtiinkin vaihtokauppa eli Lemmyn tuli meille ja Hilma meni Lemmyn kotiin, jossa ei ole uroksia.

Laittelen lopuksi vielä vähän kuvia. Ulkonta ei ole tullut otettua kuvia pitkään aikaan kun järkkäriin on edelleen hankkimatta toimiva objektiivi, mutta sisältä erinäisiä makoilukuvia pikkupokkarilla sitten sitäkin enemmän.

Hilman tyylinäytteitä nukkumisasennoista:

 Kaunis Hilppa auringon paisteessa

 Luut syödään sulassa sovussa

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Mämmikarkelot

Pitkänä perjantaina käytiin starttailemassa Poksin kisoissa, tuomarina Anne Viitanen. Nollat oli hakusessa, mutta ei niitä sieltä tälläkään kertaa irronnut.

Ensimmäisellä radalla puhdas rata oli kyllä niin lähellä. Mutta viimesen hypyn ohi! Voin sanoa, että radan jälkeen ketutti ja pahasti... Tulos: 5, -4,78, 5/19
 

No toisella radalla sitten hylly. Sinne meni väärälle esteelle niin, että humpsahti. Loppu ois menny puhtaasti eli mahiksia nollaan olisi ollu tälläkin radalla. Tulos: hyl
                                     

Viimesellä radalla en kerennytkään tekemään persjättöä putken jälkeen. Tästä sitten menin itse niin sekaisin, että en enää osannut ohjata ja Kendi meinasi mennä hypylle. Kiellon lisäksi myöhemmin vielä riman tiputus. Oli hieman vaikeahko hyppyrata, kun kaikissa kokoluokissa tuli yhteensä kaksi (!) nollatulosta. Tulos: 10, -7,39, 2/20

torstai 8. maaliskuuta 2012

Liikkuvaa kuvaa

Tänään vähän tokoiltiin pihalla ja ensimmäistä kertaa otin videota:
Liikkeestä maahanmeno
Liikkeestä seiso
Luoksetulo

Seuraaminen vähän väljää  ja edistää välillä, maastanousu hidas, seisomisessa meinaa mennä ensin maahan mutta jää kuitenkin seisomaan, luoksetulo hidas verrattuna siihen mitä se on joskus ollut... Sinänsä ihan mukiin menevää, mutta kaipaa vielä treeniä.

torstai 23. helmikuuta 2012

pitkästä aikaa...

Vuosikin kerenny vaihtua sitten viime päivityksen.. Kauheen nopeesti vaan aika menee eikä oikein olla ees tehty mitään. Kendin kanssa käyty agilityssä kerran viikossa ja vähän aina fiiliksen mukaan, tottiksessa ei olla käyty bh:n jälkeen kertaakaan. Agia pitäs ruveta taas paremmalla mentaliteetilla tekemään ja lisenssikin pitäs hankkia eli starttailemaan ois tarkotus jossain vaiheessa kevättä mennä, nousu kakkosluokkaan tavoitteena. Toko-kisojen korkkaus edelleen ajatusvaiheessa. Kiteellä ei toko-ryhmää oo ja yksin ei oo tullu treenailtua, mutta tätäkin puolta olis tarkotus parantaa kevään aikana. Luonnetestiin yritetään päästä touko- tai kesäkuussa. Oon sentäs jotain saanu aikaan eli käytiin lonkka- ja kyynärkuvissa sekä silmätarkissa! Mukana oli myös siskon nahka Jippu. Kaikki paikat molemmilla onneksi terveet!

Ajokkeja on koko talvi juoksutettu niin jänisten, kettujen kun ilvestenkin perässä. Lemmylle kaatoja saatu enimmäkseen jäniksille, mutta myös yhdelle ketulle. Hilima päässyt ajamaan ilveksiä jo useamman kerran veljensä ja vanhemman ajokoiran kanssa. Ajo onnistuu hyvin, mutta saalista ei ole oikein tullut huonon tuurin takia..

Tässä samalla kun kerrankin eestyin kuulumisia päivittelemään niin vaihdoin vähän blogin ulkoasukin. Koitan tulla seuraavan kerran kirjottelemaan vähän nopeemmin :)