torstai 28. heinäkuuta 2011

Treeniä kisoja varten

Agilityn harrastaminen on jäänyt aika heikolle kuluneen kesän aikana ja sen kunniaksi ilmoittauduin ensimmäisiin kisoihin. Nyt sitten aloitettiinkin vähän tehokkaampi harjoittelu. Eilen otin kotona ohjausharjoituksia kolmella aidalla ja tänään käytiin kentällä ottamassa kokonainen rata kahden muun koirakon kanssa, joista toisen kanssa tullaan kilpailemaan samassa luokassa viikon päässä häämöttävissä kisoissa. Radaksi rakennettiin tulevan tuomarin suunnittelema kisarata muutaman vuoden takaa hieman mukaillen. Treenit meni tosi hyvin ja tehtiin puhdas rata. Tosin itse meinasin pari kertaa mokata, ensin valssaten koiran eteen ja lopuksi ohjaamalla itse liian paljon vasemmalle, mutta Kendi haki kuitenkin oikeat esteet, joten nollarata ja pieni toivon kipinä hyvin menevistä kisoista.. Seuraava treeni sitten sunnuntaina kentällä ja kotona varmaan pientä tuusailua muina iltoina. Kirjoittelempa ensiviikolla lisää aiheesta.

Aksakuva viime syksyltä

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Kuulumisia ja kuvia

Onpas jo tovi vierähtänyt viime päivityksestä.. No kummempia ei ole tapahtunut, enimmäkseen vaan tottisteltu Kendin kanssa, lenkkeilty Kendin sakemanni-tyttökaverin Speedyn kanssa, käyty koko poppoolla uimassa ja metsässä sekä Hilma pääsi haistelemaan ihka oikeita karhun jälkiä ja kiinnostusta riitti. Itse olen vetänyt parit näyttelytreenit ja pitkästä aikaa eestyin ilmottamaan Kendin näyttelyyn. Ja nyt kun enempiä jaksa löpistä niin laitetaan kuvatuksia täytteeksi :)
Hilma ja Onni-veli 5kk


Onni (takana) ja Hilma

vesipeto


Lemmy 8kk