maanantai 16. syyskuuta 2013

Kuninkuusluokka

Lauantaina kisattiin ensimmäistä kertaa kolmosluokassa. Ei tullut tuloksia, joilla kehuskella (2xHYL), mutta ihan hyvä fiilis loppujen lopuksi jäi kisoista. Ensimmäisen radan jälkeen tosin otti päähän ja pahasti, ei nimittäin oltu ihan samaa rataa tekemässä Kendin kanssa. Ihan itketti suoraan sanoen, kun itse yrittää parhaansa ja koira poukkoilee mihin sattuu. Ei riittänyt huumorintajua. Mutta toinen rata menikin jo ihan sujuvasti, sinne meni ansa putkeen, mihin ajattelinkin koiran menevän, mutta niin meni moni muukin. Yksi höpöhyppy myös mutkaputken jälkeen, mutta muuten olen tyytyväinen omaan ohjaukseen ja Kendiinkin. Ei nuo radat niin mahdottomia olleet, ei suinkaan, vaikka monet niitä kinkkisiksi sanoivatkin eikä tuloksia sadellut muillekaan. Uskalletaan siis mennä uudestaankin. Ehkä meillä on joskus nolliinkin mahdollisuus :) Radat klik!

Sunnuntaina oltiin kuokkavieraana Villa Taivaannastassa Tätiliitäjien leirillä. Treeneissä oli tilaa, joten mentiin vähän aksailemaan Turusen Markuksen valvovan silmän alle. Ratana helpohko, juostava rata. Saatiin hyödyllisiä muistutuksia linjauksista ym. hienosäädöistä ohjaukseen.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kolmosluokkalaisia!

Savonlinnaan lähdettiin hakemaan viimeistä luvaa ja sieltähän se myös saatiin. Ratana Salme Mujusen suunnittelema helppo hyppäri, eroa ykkösluokan hyppäriin ainoastaan yksi putken pään muutos. Yksi ruma valssi ja kaarrokset voisi olla edelleen pienemmät, mutta muuten oon suoritukseen tyytyväinen. Meno oli PALJON sujuvampaa kuin edellisissä kisoissa. Ei tietoakaan esteitten ohittelusta. Ajassa hävittiin ykköselle, mutta onneksi kaksi luvaa oli jaossa. Hyppäri

Nyt alkaa jo vähän jännittää, kun tuli ensimmäisten kolmosten kisojen lähtölista.... No mennään yrittämään parhaamme. Lauantaina siis kisat ja sunnuntaina Markus Turusen koulutus. Käytiin viime viikolla taas Taivaannastassakin yksityistunnilla, joten koitetaan nyt haalia oppia lisää, jotta ei olla ihan huonoja huippujen seassa :)

sertin arvoinen ;)