maanantai 23. toukokuuta 2011

Saamaton viikko

Viime viikko menikin sitten tekemättä mitään. Ja silti tuntui että aina pitää olla menossa.. Päivät meni tenttiin lukiessa, maanataina jätin tokon väliin ku oli niin huono keli, tiistai ja torstai iltana pentukurssin pitoa, keskiviikkona kentän siivoustalkoot ja perjantaina tentti ja illalla siskon luona käynti. Viikonloppu menikin töissä. No otin yhtenä iltana omalla pihalla kaikilla koirilla kahden aidan ohjauksia. Kendi toimi tapansa mukaan, Hilima kulki tosi mukavasti ja Moritzinkin mielenkiinto oli jo paremmin itse tekemisessä. Kun nyt vaan sais aidatun pihan niin vois harjotella M:n kanssa ilman liinaa, kun se on aina tiellä ja jumissa jossain..

Ainiin ja Hilima pääsi verijälkeä ajamaan, niinkun on päässyt myös muutamana edellisenäkin viikkona. Pari kertaa verijälkeä treenaamassa ollut myös Onni-veli ja pari kertaa Lemmy. Hilima kuulemma menee jäljellä parhaiten, tarkasti ja vauhdilla, välillä on kuulunut jo herättelyhaukkujakin. Niin siksi kuulemma, koska en ole nähnyt kun kerran Hiliman jälkityöskentelyä ja muitten en ollenkaan, kun tuo miespuolinen hoitaa metsästyskoulutuksen.

Mutta tällä viikolla ois tarkoitus vähän ryhdistäytyä ja treenata enemmän. Tänään toko ja sunnutaina agitreenit. Joku ilta kotona agilityä ja mahdollisesti myös keskiviikkona kentällä. Ti ja to taas pentukurssi muitten penneleille. Mutta ei sitten muuta kun ensi kertaan!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

agilityä taas :)

Tänään oli agi harkat. Ah että meidän kepit menee hyvin! :) Ja takaleikkauksetkin. Tiukat, takaisin päin tulevat käännökset edelleen se ongelmakohta. Radalle laitettiin tänään putki puomin ali, siten että putken suut oli puomin aloituskohdan molemmin puolin. Tultiin aidalta 90 asteen kulmassa lähimmälle putken suulle ja siitä puomille. Kendi meni tosi hyvin oikeasta päästä putkeen mutta ei oikein hoksannut puomia siinä valissä ja menikin useamman kerran puomin sijasta uudestaan putkeen. Otin puomin sitten ihan erikseen ja sen jälkeen putki-puomi yhdistelmä onnistui.
Tänään myös otettiin ekaa kertaa käyttöön ometekoiset aidat kotipihalla. Otinkin sitten myös Moritzin ja Hiliman kanssa kahden aidan yhdistelmää. Moritzin mielenkiinto ensin enemmänkin ympäristössä mutta lopulta hyppi hyvin kaksi aitaa peräkkäin. Sillä pojalla muuten sitten riittää pomppua..! Hiliman kanssa ensin kasikkoa yhden aidan ympäri ja sitten kahta aitaa peräkkäin suorana ja kaartuvana. Oikein mukavasti seurasi mukana pikku-Himppis ja kaksi aitaa meni muitta mutkitta. Ei tuijottanut liikaa namikättä. Vauhtia sais vaan olla vähän enemmän miun makuun :P Myös rengas on tekeillä, jos sitäkin kohta päästäisiin testaamaan.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Alkaapa hyvin...

Kirjottelin jo toissapäivänä ensimmäisen päivityksen Kendin agitreeneistä ja Lemmyn ekoista näyttelyistä, mutta se on johonkin hävinnyt...!! Julkaisin tekstin ja siinä oli kuvaki, se näkyi senkin jälkeen kun olin kirjautunut ulos, mutta tänään sitä ei ole enää :( Pitää sitten varmaan kirjottaa uudestaan joku toinen päivä. Mutta ei kyllä kovin innostavasti tämä bloggailu alkanut..

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Agia ja näytelmiä

Tänä iltana käytiin Kendin kanssa vähän ottamassa agilityä. Lyhyehkö rata muutamalla eri tavalla.Treenattiin myös erikseen keinun alastulo kontaktia naksuttimen kanssa ja kepeille menoa eri kulmista. Kepit menee nykyisin tosi hyvin, ainut vain ettei oikein kestä sitä että menen edelle ja saattaa jättää jonkun välin tekemättä.. Siihen siis lisää treeniä. K ei seuraa ohjausta aina ihan parhaalla tavalla ja se näkyi tänääkin. Esim. tiukemmissa käännöksissä joutuu käyttämään ääntä että saa kääntymään.. Eli on vielä petrattavaa kisoja varten, mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvin se pelittää :)

Viime viikonloppuna oli Tohmajärvellä näyttelyt, ryhmät 5, 7/8, 4/6 ja 9. Lauantaina olin rokotusten tarkastuksessa koko päivän ja sunnuntaina sitten pääsin pitkästä aikaa itse esittämään. Lemmy oli ilmotettuna pentuluokkaan. Vähän kyllä jännitti mennä kehään uuden koiran kanssa.. Ja epäilytti että miten se Lennart siellä oikein käyttäytyy, kun ei mikään rauhallisimmasta päästä ole... Mutta pentu esiintyikin ihan mahtavasti ja saikin kehuja esiintymisestä myös tuomarilta! Koskaan se ei ole niin rauhallinen ollut, liekkö koko edellisen yön kestänyt riehuminen Hiliman kanssa verottanu voimia :P Uroksia pentuluokassa kolme kipaletta ja Lemmy tuli toiseksi saaden KP:n. Tuomari kehui rakennetta, mutta pää liian lyhyt ja sen takia jäi sitten kakkoseksi. Vähän isompana sitten uudestaan kehään ja katsotaan mitä muut tuomarit on mieltä.

Blogin avaus

Vihdoin sain aikaiseksi väsätä itselleni ja koirille blogin. Tulen päivittelemään kuulumisia, tuloksia, tapahtumia ja treenejä aina kun kerkeän. Tervetuloa lukemaan! :)